Tervetuloa kotisivulleni.
Minä olen Harri Sojanto Kangasalalainen.
Kaukon ja Sylvin poika.
Kangasalla syntynyt, mutta
Nummi-Pusulaan kotiutunut,
entinen Järvenpääläinen.
Jotkut varmasti muistavat minut: vanhana
rekkakuskina. Miljoonan kilometrin taipalelta
on monia legendaarisia muistoja.
Järvenpään teatterin näyttämöltä, riittää myös muisteltavaa
Kallion koirakerhon perustajana ja muutenkin koiraharrastaja yhdistysten aktivistina tuli myös koettua paljon
Taidemaalarina olen saanut myös luotua jonkinmoisen maineen.
Vaikka nykyisin elämäni on hyvin tiivisrytmistä, perheen ja työn välillä tasapainottelua ehdin silti joskus harrastaa:
Olen esiintynyt kahtena viimekesänä Maamiesseuran kesäteatterissa ja tein myös melkoisen työn seurakunnan pääsiäisnäytelmän
kanssa.
Minut saattaa joku yhdistää myös erinäisiin maalauksiin Pusulan kirkossa.
Olen Nummi-Pusulan vammaisneuvoston jäsen
Karisjärvi-Ahonpään Työväenyhdistyksen hallituksen jäsen
Kärkölän kylätoimikunnan hallituksen jäsen
Pusulan seurakuntamestarin työhön liittyy monipuoisuus. Tehtäviin kuuluu mm: haudankaivuut, hautausmaan hoito, suntion
työt ja kiinteistöhuoto. Minä huolehdin myös "pysähtyneiden säilytyksestä".
Ruusuja ja risuja.
|