Kärkölän kirkon alttaritaulu
Kaikkihan me tiedämme tuon kauniin kirkkomme häkellyttävän yksityiskohdan.
Kun astumme kirkkoon sisälle, meidät ympäröi hetkeksi hämäryys. Samalla kun silmämme alkavat tottua, kohtaamme häikäisevän kauniin yksityiskohdan - alttaritaulun.
Ensin tuntuu siltä ettei se sovi kirkon tyyliin, sen pelkistettyyn karuuteen. Ensivaikutus on asiaan kuuluva.
Me ihmiset maailman myrskyissä hukkaamme lohdun ja vaivumme toivottomuuteen. Me astumme hämärään kirkkoon murheinemme ja silloin kirkko on entistäkin hämärämpi. Vaellamme pimeydessämme. Silloin ja juuri sieltä meidän tulee löytää lohduttaja. Valkoinen, valoisa hahmo joka on täysin rauhallinen ja määrätietoinen. Hän, joka tietää tulevan, eikä pelkää sitä. Hänhän ei sovi meidän synkkyyteemme.
Usein alttaritauluissa Jeesus on ristillä ja taulujen henki on hyvin, surullinen tai synkkä. Pusulan kirkossa, ikaalilaisen taiteilijan Felix Frangin Ristiinnaulittu, tummine väreineen on varsin hyvä esimerkki. Näin ei ole Kärkölässä. Kärkölän alttaritaulu ei ole suruamme vahvistava, vaan näemme, että Jeesus on täydessä toiminnassa. Sanoma on kerralla selvä: Lohdutus.
Jeesus ei ole vain ristillä kuollut, hän on toimiva ja aktiivinen tänään ja tässä.
Mitä me haemme eniten, kun käännymme Jumalan puoleen? Ehkä oletamme hakevamme apua, mutta varmasti haemme lohdutusta, joka antaisi meille rauhan hengittää.
Saamme samaistua taulun opetuslapsiin. Kuvassa ei ole heitä kaikkia kahtatoista ja voimmekin liittää itsemme yhdeksi veneen matkalaisista.
Taulun peruslinja on kaari, joka lähtee oikealta alhaalta aaltoina, jatkuen vasemmalla purjeena. Samassa kaarimuodostelmassa ovat Jeesus ja opetuslapset. Ajatukset johtavat toiseen kirkon kuorin kaareen: ehtoolliskaareen.
Jos jaksamme ajatella kaaremme ehyeksi ympyräksi, siten että samassa ehtoolliskaaressa ovat ajasta poisnukkuneet - päädymme ympyrään joka symbolisoi Jumalaa ikuisena, ilman alkua ja päättymättömänä. Tämän ympyrän löydät Pusulan kirkon alttariseinältä, jossa se salaperäisenä, hallitsee koko salia.
Taulussa Jeesus seisoo veneen keulassa, mutta ei veneen pohjalla. Hän on noussut seisomaan istuimelle. Vasen käsi on kohotettuna, kuin avaamaan myrskyävän taivaan pilviä. Ja johan sieltä, välittömästi, alkaa pilvien välistä auringon säteet tulla läpi, kirkastaen vapahtajamme kasvot.
Alttaritaulu itse on samanlainen, aukko kirkon tyylissä ja me saamme sieltä Jumalan siunaavia säteitä, kirkastamaan tulevaisuuttamme, joka odottaa meitä, kun jälleen poistumme kirkosta, jossa aika on ikään kuin pysähtynyt.
Jeesuksen oikea käsi on valmis tarttumaan yhden pelokkaan kädestä kiinni. Toinen välittömästi lohduttava, turvaava ele.
Opetuslapsista yksikään ei yletä hänen vyötärölinjansa yläpuolelle. Silti taulun keskipisteessä on yllättäen yksi näistä hädänalaisista. Näen hänet Pietarina, joka pitää käsiään ristissä. Hahmoja ei ole nimetty, joten tämä päättely on täysin omaa kuvitelmaani. Kuvittelen että tuo on nuori Johannes, joka kurkottautuu rohkeasti kohti Jeesusta, nousten seisomaan veneessä, kovan myrskyn aikana. Opetuslapset olivat tottuneita merenkävijöitä, mutta nyt myrsky oli jo niin kova että heitäkin pelotti ja he komentavat Johannesta istumaan.
Koko kuva on täynnä ääntä. Katsoja voi kuulla meren pauhun ja opetuslasten huudot. Tämä lisää tauluun elämää ja toimintaa. Aikansa extream urheilua.
Ehkä näin kesällä taulussa pitäisi olla varoitus: ”Älä yritä tätä kotona”.
Muistuu mieleen lapsuudestamme kodin seinällä ollut kuvajäljitelmä, suojelusenkeli -taulu. Enkeli saattaa kahta pikkulasta heikkoa siltaa ylitettäessä. Oletettavasti samanlainen, löytyi sinunkin lapsuusmuistoistasi.
Sitä et ehkä tiennyt, että se liittyy vahvasti tähän alttaritauluun, sillä sen tekijä on samainen Eeli Jaatinen.
Samasta aiheesta on olemassa muutama muukin versio, pääasiassa tuntemattomien saksalaisten taiteilijoiden teoksia. Jaatisen teos näistä on selkeän valoisa, vaikka siitäkin on tehty hyvin tummia ja suttuisia jäljitelmiä. Keltahiuksinen enkeli on pukeutunut valkoisiin ja leijailee, lyhyen heikkokuntoisen sillan takana. Alla ryöppyää koski. Vaalealle taivaalle kerääntyy tummia pilviä ja salamointi on jo alkanut. Taivasta tosin näkyy vain vähän vasemmalla, enkelin itsensä taustana on metsä.
Kuka sitten on tämän opetustyönä syntyneen alttaritaulun tekijä?
Kuka Eeli? Monille meistä täysin tuntematon nimi.
EELI David JAATINEN syntyi 10.12.1905, Tampereella.
Hän opiskeli taidetta Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1920-21. Debyytti oli Helsingissä 1921. Tämän jälkeen taidemaalariemme mestari Eero Järnefelt opetti hänelle maalausta 1922-23. Jaatinen kuvitti paljon kirjoja ja kirjojen kansia. Hän oli keskeisiä kannentekijöitä ja hyvin tuottelias kuvittaja 1940- ja 1950-luvuilla. Hän piirsi myös pilakuvia mm. Joulukärpänen- lehteen ja ensimmäiset sarjakuvat Maailma-lehteen 1921, ollessaan vain 16-vuotias.
Hän on piirtänyt montaakin sarjaa: Nuorenparin elämää (1933-34), Insinööri Kari (1938-39) ja Keskellä viidakkoa (1942-43), jne... pilakuvia, kuvituksia... Postikorttien piirtämisen hän aloitti myös 1930-luvulla. Hänen maalaamansa on esimerkiksi Suomen kansakoulujen opetustarpeisiin valmistettu suurikokoinen kuvasto, yksikin näistä tauluista on kuva Naantalin luostarista. Julkisista töistä mainitaan henkilökuvauksissa vain Terijoen kirkon alttaritauluksi 1941 valmistunut ja nykyään Pusulan Kärkölän kirkossa oleva teos. Hänhän on tehnyt myös vesivärityön: Raunioita Terijoella.
Ehkei tällainen mestariteos olisi voinut oikein syntyäkään muuna ajankohtana Suomessa. Jotain ajasta kuvastaa myös kertomus, että tauluun olisi Terijoella osunut konekiväärin luotisuihku. Taulu poistettiin paikaltaan ja varastoitiin. Kylästä poismuuttaneille syntyi tilaisuus ostaa se. Tarinan vahvistamisen luulisi olevan helppoa etsimällä korjausjälkiä, mutta jätän tämän arvoituksen kirkossakävijöiden itsensä tehtäväksi. (Taas yksi syy astua tähän Jumalan huoneeseen).
Jaatisen työt tunnistaa yleensä helposti vauhdikkaan tyylitellystä signeerauksesta, joka ehkä hämärästi erottuu vasemmassa alalaidassa. Se kertoo vaatimattomuudesta. Hän kuoli 24.11.70 Helsingissä. Tämä taulumme jäi yhdeksi hänen pääteoksistaan, ehkä jopa kaikkein tärkeimmäksi. Olkaamme siitä ylpeitä.
Jos taulu suo yhdellekin sielulle lohtua, on se ansainnut maininnan: "Eeli Jaatisen ihmeitä tekevä taulu: Jeesus tyynnyttää myrskyn." Poistumme kirkostamme tyyntyneinä, levollisin mielin. Olemme löytäneet lohduttajan. Ja haikeus kokea tämä kaikki uudelleen, tuo meidät jälleen sanan äärelle.
Tässä ainoa löytämäni kuva Terijoen kirkon alttarista, nyt kun kirkko jälleen 1998 saatiin takaisin kirkoksi. Se oli talvisodasta lähtien elokuvateatteri "Pobeda". Itseasiassa Kärköläläiset ovat varmasti pelastaneet tämän taulun.
